Aina huomaamaton toimitus

 

Ilmainen toimitus yli 59 € ostoksiin, nouto 0 €

Penisrenkaat ja erektiorenkaat

Penisrenkaat ja erektiorenkaat

Penisrenkaalla saa helposti kutkuttavaa lisänautintoa niin soolo- kuin pariseksiinkin. Renkaan tarkoituksena on pakata verenkiertoa penikseen, jotta erektio pysyisi vahvana. Renkaita löytyy monista materiaaleista valmistettuna, ja varsinkin aloittelijan kannattaa harkita ensin joustavaa rengasta. Säädettävällä lassotyyppisellä renkaalla pääsee myös hyvin käsitykseen siitä, millainen koko ja puristus on itselle sopiva. Muista, että penisrenkaan käytön ei kuulu tehdä kipeää. Valitse siksi aluksi mieluummin hieman isompi koko. Huomioi, että rengasta ei aseteta velttoon penikseen, vaan peniksen pitää olla vähintäänkin puolierektiossa. Käytön tulisi myöskin rajoittua noin puoleen tuntiin maksimissaan. Liukuvoiteella estät ikävien hankaumien syntymisen. Renkaita voi myös käyttää useampia samanaikaisesti: yksi kivesten juureen, yksi peniksen juureen ja yksi terskan juureen.

Penisrenkaissa on myös malleja, joissa on värinätoimintoja, klitoriskiihottimia, yhdistetty kivesrengas tai anustappi. Pohjimmiltaan kuitenkin hyvin yksinkertainen väline voi tuottaa seksielämään paljon mukavaa lisämaustetta ja nautintoa.

Tilaa uutiskirjeemme!

Tilaa uutiskirje - saat -10% ensimmäisestä ostoksestasi!

Haku


Ostoskoriin käytetyt lahjakortit